Lihattoman lokakuun kunniaksi olen pyrkinyt enemmän painottamaan kasvisruokia ja kasviproteiinin lähteitä. Ja taas huomaan miten ärsyttävät tietyt asiat kasvisruokailun suhteen.
Ihminen oppii asioita muun muassa siten, että se vertaa uusia asioita niihin, jotka se jo entuudestaan tietää. Tämä on erittäin hyödyllinen keino käsitellä uutta tietoa, koska sen voi heti laittaa siihen kuuluvaan asiayhteyteen. Näin tietomme pysyy ns. järjestyksessä. Porkkana on kasvis. Naudanpihvi on lihaa. Mutta mikä on kasvispihvi?
Ymmärryksemme on myös sidottu kieleen ja tämä voi aiheuttaa osiltaan ongelmia. Kun kuulemme sanan kaakao, miellämme sen maitokaakaoon ja suklaaseen. Siksi monille tulee erittäin epämiellyttävänä yllätyksenä ensimmäinen raakakaakaohaukku. Raakakaakaosta nimittäin puuttuu kaikki se rasva ja sokeri, joka antaa suklaalle ominaisen maun, ja jälkimaku voi olla epämiellyttävän kitkerä sellaiselle ihmiselle, joka ei ole varautunut erilaisuuteen.
Ongelmaksi tämä muodostuu silloin, kun maistamme jotakin terveellistä ja koemme sen epämiellyttäväksi sen vuoksi, että se ei vastaa ensiolettamustamme. Kasvispihvi esimerkiksi ei maultaan tai edes koostumukseltaan ole lähelläkään jauhelihapihviä. Mutta jos kuulemme nimen ensin, saatamme tehdä tämän vertauksen ennen maistamista. Tämä yleensä johtaa siihen, että päätämme, ettei ruoka ole hyvää. Koska se ei vastaa mielikuvaamme.
Kun olin kasvissyöjä (kaksi vuotta) ja vegaani (viitisen kuukautta) kartoin kaikkea, joka yritti olla liharuuan muunnos. Ne eivät vain yksinkertaisesti olleet hyviä, koska niitä syödessä tuli olo, että tästä puuttuu nyt jotakin. Sen sijaan tein paljon muunnoksia eri raaka-aineista, joita olin tottunut käyttämään. Papu, riisi ja tomaatti taipuvat aika moneen asiaan muutamilla lisäyksillä. Ja nautin, koska oletin saavani papua, riisiä ja tomaattia.
Pari päivää sitten kokeilin ”terveellistä versiota” kaurakekseistä, joihin tuli kaksi ainesosaa; banaani ja kaurahiutale. Ensimmäisellä haukulla olin myyty, herkku taipui minun suuhuni täydellisesti. Mutta kun tarjosin näitä kaverilleni, hän sylkäisi palan pois. ”Yäk, tää nyt ei o ollenkaan mikää kaurakeksi.”
Sorruin siis taas siihen tavalliseen virheeseen; minun olisi pitänyt kutsua niitä vaikka banaani-kaurapaloiksi eikä kaurakekseiksi. Ystäväni oletti heti, että keksi olisi rapsakka, taipuisa sokeri-rasvahuttu, ja todellisuus yllätti hänet niin, ettei hän suostunut ottamaan edes toista palaa.
Nomen est omen, eli nimi on enne. Siis, kun teette terveellisiä muunnoksia jostakin ruuasta, älkää sanoko niiden olevan sellainen. Ainakaan sokeri-rasvahimoisille ystävättärille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti