Minä aloitin ensimmäisen laihdutuskuurini ylä-aste ikäisenä, varmaankin noin 15 -vuotiaana. Ja siitä asti minulla on ollut vaikea suhde ruokaan. Pitkään taka-alalla oli ajatus siitä, että kun on laiha, silloin voi syödä mitä haluaa ja kun on lihava niin pitää laihduttaa; eli rankaista itseään lihavuudesta.
Nämä ajatukset ovat aika normaaleja teini-ikäiselle, eikä vain ruuan suhteen. Etsitään sitä itseään ja vaikeuksien kautta päädytään jonkinlaiseen ymmärrykseen siitä, miten vähän sillä kaikella on oikeasti väliä suuressa mittakaavassa. Nuorena oli maailmanloppu kun vaaka näytti 72 kiloa. Nyt, 15 vuotta myöhemmin, tajuaa ettei sillä ole mitään väliä, mitä numeroa se näyttää, kunhan olo on hyvä.
Oma painoni on poukkoillut liikalihavuudesta merkittävään lihavuuteen ja takaisin koko aikuisen elämäni ajan. Olinpa jossakin vaiheessa jopa normaalin painon puolella, mutta sitä ei saavutettu mitenkään terveellisesti. Ajatus siitä, että laihduttaminen on rangaistus, oli aina taustalla. Ja tämä johtaa sitten niihin ylilyönteihin; jos kehoa rangaistaan, se vaatiikin sitten samalla mitalla takaisin. Pullat, karkit ja sipsit, nopeat ja helpot ruuat ovat ihanuutta, koska ne ovat palkinto. Palkinto siitä, että on ollut nälässä puoli vuotta.
Tasapainon opetteleminen on vaikeaa etenkin silloin, kun sitä ei ole oppinut jo pienestä pitäen. Vasta viimeisten vuosien aikana olen ymmärtänyt, ettei laihduttaminen tarkoita sitä, että olisi nälkä. Tai että laihduttamisen tavoitteena olisi se, että lopuksi saisi syödä kaikkea. Tietyt ruuat eivät vain kerta kaikkiaan kuulu ruokavalioon. Sipsejä ei ole tarkoitus syödä kokonaista pussia kerralla. Pullaa ei ole tarkoitus mättää kaksin käsin joka päivä. Ne ovat herkkuja, ja huonoja sellaisia. Mikset herkuttelisi pähkinöillä? Tai hyvällä kotiruualla?
Tämä ajatusmuutos on se, johon minä toivon pääseväni. Tiedän, että kun tavoitepainoni lähestyy, joudun toisenlaisen haasteen eteen; miten jatkan syömistä hyvin? Tällä hetkellä päivittäinen kaloritarpeeni ei tyydyty, eli saan 500 kaloria vähemmän päivässä kuin minun pitäisi. Opettelen joka päivä syömään hyvin vähäisellä kalorimäärällä ja vuoden kuluttua minun pitäisi taas muuttaa tätä; syömään hyvin tarpeellisella kalorimäärällä.
En usko hetkeäkään, että se tulisi olemaan yhtään helpompaa kuin laihdutusajan syöminen. Yhtälailla minun on varmistettava, että saan tarpeeksi proteiinia ja oikean määrän rasvaa, syön monipuolisesti ja vältän tyhjiä kaloreita, lisättyä sokeria ja huonoa rasvaa. Tottakai ruokavaliossa on enemmän tilaa kaikelle (ja esimerkiksi proteiinia tulee helpommin, koska sen osuus kokonaisruuasta on pienempi) ja herkkujakin sopii joukkoon, mutta se tasapaino. Se on tärkein.
Ensimmäinen askel itselleni on myöntää, että se ei tule olemaan helppoa. Ja että se hieman myös pelottaa. Mutta myös, että se ei ole mahdotonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti